Kirja hengellisestä työstä ilmestyy syyskuussa

Aini Linjakummun uusi tutkimus hengellisestä työstä julkaistaan syyskuussa 2021.

Kirjassa käsitellään Jehovan todistajien julistustyötä, vanhoillislestadiolaisten Jumalan valtakunnan työtä ja amissien maanviljelystyötä.

Uskonnolliset liikkeet eivät elä pelkästään sanasta ja opista. Liikkeiden olemassaolon ytimessä on myös työntekeminen, esimerkiksi talkoiden, sananjulistamisen, raamattuluokkien pitämisen ja varainkeruun muodossa. Hengellinen työ on uskonnollisen liikkeen piirissä tehtävää työtä, joka ylläpitää liikkeitä ja takaa niiden jatkuvuuden. Samalla se määrittää liikkeisiin kuuluvien ihmisen elämää, luo yhteisöllisyyttä ja jäsentää liikkeiden suhteita ulkopuoliseen maailmaan.

Kirjassa tutkitaan Jehovan todistajien ovelta-ovelle julistamistyötä, vanhoillislestadiolaisuuden talkootyötä ja amissien maanviljelystyötä. Näiden lisäksi tarkastellaan myös liikkeiden suhdetta palkkatyöhön, joka usein sisältää huomattavan määrän hengellisiäkin merkityksiä. Työn tutkimisen avulla päästään kiinni hallinnan tematiikkaan: miten työlle annettavien merkitysten kautta harjoitetaan liikkeiden sisäistä hallinnallisuutta, joka määrittää, suuntaa ja linjaa ihmisten käyttäytymistä, toimintaa ja toimintatapoja.

Hengellinen työ on neljäs ja viimeinen osa Aini Linjakummun laajaa tutkimuskokonaisuutta, joka käsittelee vallankäyttöä, hallintaa, väkivaltaa ja yhteisöllisyyttä uskonnollisissa liikkeissä.

Sisällysluettelo:

1. Johdanto

2. Työn teologian tarkastelua
Aika ennen reformaatiota
Reformaation merkitys

3. Työn merkitykset ja uskonnollisen yhteisön hallinta
Työ hallinnan ulottuvuutena
Työ yksilön hengellisyytenä
Työ yhteisöllisyyden rakentamisen välineenä
Työ rajapintana toiseuteen
Työn tutkiminen hallinnan näkökulmasta

4. Jehovan todistajat: Julistaminen hengellisenä työnä
Palkkatyö välttämättömänä pahana
Julistustyön perusteluja ja organisoiminen
Julistaminen elämänurana ja elämänjäsennyksenä
Organisaation kasvu yhteisön ja yhteisöllisyyden takaajana
Maailma julistamisen kohteena ja esteenä
Yhteisöön sitouttaminen toiminnalla

5. Vanhoillislestadiolaisuus ja Jumalan valtakunnan työ

Palkkatyön merkitykset liikkeessä

Työmuotojen kehitys
Valtakunnan työ kaikenkattavuutena
Valtakunnan työ yhteisöllisenä liimana
Valtakunnan työ huokoisena rajapintana
Jatkuvuus ja muuttumattomuus

 

6. Amissit: Maanviljelys hengellisenä työnä
Palkkatyö elämäntavan uhkaajana
Maanviljelyksen organisoiminen
Maanviljelijä yhteisön ja hengellisyyden
kannattelijana
Maanviljelys keskinäisriippuvuutena
Maanviljelys etäisyyden ottamisena
Muutoksen tuulet: yrittämisen ja palkkatyöläistymisen merkitys

7. Hengellisen työn politiikka