Aineistokeruuta Jehovan todistajien hengellisestä työstä (blogiteksti vuodelta 2017)

tiistai 24. tammikuuta 2017

Aineistonkeruuta Jehovan todistajien hengellisestä työstä

Lapin yliopistossa tehdään tutkimusta kristillisten liikkeiden käsityksistä työstä. Tutkimuksen kohteena ovat erityisesti Jehovan todistajat, vanhoillislestadiolaiset ja amissit. 

Tällä hetkellä aineistoa kerätään Jehovien todistajien ”hengelliseen työhön” liittyen. Kiinnostuksen kohteena on erityisesti kenttäpalvelus eli ovelta-ovelle-työ ja muu julkinen saarnaamistyö.

Jos teet tai olet aiemmin tehnyt kenttäpalvelusta (eli ”kenttätyötä” tai ”kenttäilyä”), kiinnostuksen kohteena ovat esimerkiksi seuraavanlaiset asiat oman kokemuksesi pohjalta:
– mitä kenttäpalveluksessa tapahtuu; miten se suunnitellaan ja toteutetaan; millaisia tavoitteita ja velvotteita siihen liittyy; kenen kanssa sitä tehdään; millaisia erilaisia kenttäpalveluksen muotoja on olemassa 

– millaisia tuloksia kenttäpalvelusta saa; miten kohteena ovat ihmiset suhtautuvat asiaan; kuinka vaativaa ihmisten kohtaaminen on; 

– miten seurakunta ja vanhimmisto suhtautuu kenttäpalvelukseen; miten siihen motivoidaan; millaisessa roolissa se on seurakunnan kokonaisuudessa;

– minkä ikäisenä aloitit kenttäpalveluksen; miten motivoidut siihen; miten olet kokenut sen; kuinka vakavasti suhtaudut siihen; miten suhtaudut työn määrällisiin tavoitteisiin;

– jos olet erkaantunut liikkeestä, onko käsityksesi kenttäpalveluksesta muuttunut;

– oletko toiminut kokoaikaisena tai osa-aikaisena tienraivaajana; millaisia kokemuksia on siitä; jos olet lopettanut tienraivaamisen, niin miksi;  

– miten kenttäpalvelus suhteutuu vapaa-aikaan ja vapaa-ajan viettämiseen; kuinka paljon siihen menee aikaa; 

–  miten näet kenttäpalveluksen yhteyden omaan hengellisyyteen tai vakaumukseen; millaisia ”palkintoja” siitä saa; 

– millaista työtä kenttäpalvelus on; 

– mitä muuta kenttäpalvelukseen liittyy?

Tutkimukseen voi osallistua kirjoittamalla vapaamuotoisesti omia kokemuksiaan aiheeseen liittyen. On mahdollista sopia kahdenkeskinen haastattelu (puhelimitse, Skypen välityksellä tai mahdollisuuksien mukaan henkilökohtaisesti tapaamalla).
Yhteydenottoja toivotaan niiltä, joilla on omaa kokemusta kenttäpalveluksesta (ja mahdollisesti myös muista hengellisistä tehtävistä). Yhteydenottoja toivotaan 30.4.2017 mennessä.
Yhteydenottoja ja aineistoja käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti. Yhteydenotot voidaan tehdä myös nimettöminä, mutta toivotaan, että niissä ilmenee kirjoittajan ikä, sukupuoli ja mahdollisesti myös ammatti ja asuinpaikka.
Tutkimuksen toteuttaa politiikantutkija, dosentti Aini Linjakumpu Lapin yliopistosta. Kirjoituksia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen: Aini.Linjakumpu@ulapland.fi. tai postitse: Aini Linjakumpu, Lapin yliopisto, PL 122, 96101 Rovaniemi.
Kahdenkeskiset haastattelut voidaan sopia sähköpostilla tai puhelimitse. Asiaan liittyvät tiedustelut ylläolevaan sähköpostiin. Lisätietoja tutkimuksen tekijästä: http://linjakumpu.blogspot.fi/ ja https://lacris.ulapland.fi/fi/persons/search.html.